Kerttu-mummun tarina
KERTTU-MUMMUN TARINA
Ulla-Maija Lilja
Tämä tarina on ollut minussa aina; pieninä palasina, muruina..
Äidin valokuva-albumien pienet kuvat kertoivat oudosta maailmasta; tuntureista, poroista, vuolaista koskista, Jäämerestä. Äiti kertoi maailmasta, jossa revontulet loimusivat taivaalla, jossa ei aurinko paistanut talvella ja jossa kesällä oli yölläkin valoisaa. Outo paikka, jossa syötiin aina kalaa. Uudestaan ja uudestaan halusin kuulla surullisen tarinan, jossa kuorma-auto peruuttaa äidin pikkusiskon päälle ja pikkusisko kuolee. Pelottavin tarina oli, kun äiti ja muut lapset menivät mummun kanssa yöllä jäätä pitkin Norjaan. Järvi oli jäätynyt muutamaa päivää aikaisemmin ja se oli ritissyt uhkaavasti. Ja sitten he olivat matkustaneet laivalla viikon. Luulin sitä Ruotsinlaivaksi. Kuulosti hienolta. Mummun äänen kuulen vieläkin, kun hän kertoo ihmeellisistä paikoista; Salmijärvestä, Näsykästä, Menikasta, Parkkinasta...ja Petsamon hillasoista.
Sodasta he eivät puhuneet.
Kun äitini pääsi eläkkeelle, hän halusi kirjoittaa Kerttu-mummun tarinan. Hän haastatteli mummua yhden C-kasetin verran. Isäni sairastui ja äidin aika ja voimat hupenivat isää hoitaessa. Matti-eno toi minulle VHS-kasetin, jossa mummu oli Kreetalla 1998. Lupasin Matti-enolle kopioida sekä Kreeta-videon että mummun haastattelun koko suvulle. Unohdin.
Sekä äitini että Kerttu-mummu kuolivat v. 2001. Hätäännyin. En ehtinytkään kysellä heiltä, minkälaista siellä Petsamossa oikeasti oli. Seuraavana keväänä matkustin Matti-enon luokse Varejoelle. Kuuntelin hänen muistojaan ja kuvasin kaikki mummun vanhat valokuvat pienellä videokamerallani. Jostain syystä siihen ei tullut kunnon ääntä.
20 vuotta myöhemmin havahduin Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Järkyttävät uutiskuvat täyttivät maailmani. Olivatko äiti ja mummu kokeneet tuon saman? Miksi en ollut kysynyt....
Missä on C-kasetti, Kreeta-video ja minun kuvaamani valokuvat? Pengoin kaapit, kirjahyllyt, laatikot.. ei missään. Äidin valokuva-albumit ja kiiltokuvakansio löytyivät, mutta ei kasetteja. Olinko hukannut ne kaikki?
Ryhdyin systemaattiseen metsästykseen. Tutkin joka pussin, kassin, pahvilaatikon, vajasta, vintiltä.. Keräsin kaikki vanhat VHS:t jätesäkkiin ja menin videopajalle tutkimaan, mitä niissä oli... ei kai kukaan ole nauhoittanut päälle! Ei ollut!
Löysin Kreeta-videon! Kun laitoin sen nauhuriin, pelkäsin että se olisi pelkkää lumisadetta, mutta SE TOIMI! Voi että olin riemuissani.
Sain uutta intoa ja cd-levyjen röykkiöstä löytyi vanhoja isän nauhoittamia C-kasetteja. Jossain luki päällä, mitä ne sisälsivät, mutta suurimmassa osassa ei mitään. Sitten yhdessä luki Kerttu. Missä voin kuunnella sen? Ei kenelläkään tutullani ollut vanhaa C-kasettisoitinta. Vihdoin löytyi. Laitoin siihen uudet patterit, mutta ei se toiminut. Sitten löytyi naapurista toinen soitin. Innolla kokeilemaan. Onneksi ystäväni ehti ensin kokeilla omalla C-kasetillaan, koska soitin ruttasi sen.
Nyt en uskaltanut enää käyttää vanhoja soittimia, vaan ostin uuden, jolla voisin samalla digitoida tietokoneelle. Kuulokkeet korville ja kuuntelemaan. Särinää.. jotain puhetta.. mummun ääni.. ja toinen..äidin ääni...mutta ihan sekaisin...niinkuin päällekkäin..oi ei nauha oli vaurioitunut pahasti. Pyöritin sitä edestakaisin muutaman kerran. Auttoiko? Ehkä vähän. Jätin sen odottamaan. Kokeilin parin päivän päästä ja suurin osa varjoäänistä oli poissa!
Vielä oli löydettävä vanha videokamera ja pikkukasetit. Muistui mieleeni, että olin ommellut kameralle paksusta kankaasta suojapussin. Kangasvarastojani en ollut vielä tutkinut. Sinne! Ja siellä se kangaspussukka oli hyvässä tallessa. Kamera lataukseen ja testaamaan. Kyynelsilmin tuijottelin vilistäviä kuvia 30-luvun Petsamosta.
Nyt olin löytänyt oman aineistoni. Olin varma, että pian voin lunastaa lupaukseni Matti-enolle ja kertoa Kerttu-mummun tarinan lapsille ja lastenlapsille.
.jpg)
Mutta miten kaikki oli oikeastaan tapahtunut, miksi, missä ja milloin? Luin omat Petsamo-kirjani, kirjaston kirjat, Petsamo-seuran lehdet, nettiartikkelit. Tein aikajanoja, missä mummu oli milloinkin liikkunut, missä asunut.. Opiskelin Suomen historiaa. Luin talvisodasta, jatkosodasta, asevelisopimuksesta, evakkomatkoista.. Entä miten mummun askeleet sivusivat maailman historiaa? Miten sellainen syrjäinen kolkka olikin yhtäkkiä kaikkien kiinnostuksen kohteena?
Etsin Finnasta valokuvia, joilla pystyin täydentämään mummun elämäntarinaa. Hain kuvia Petsamosta, Kirkkoniemestä, Narvikista, evakoista, Kalajoelta, Varejoelta... etsin kuvia, joita saatoin käyttää mainitsemalla lähteen. Etsin kuvia 30- ja 40-luvun Suomen kuvalehdistä, artikkeleita eri lehdistä, 30-luvun matkailumainoksista, 50-luvun asutustiloista... Jos Finnan kuvissa ei ollut käyttöoikeutta, kysyin suoraan eri museoilta käyttöluvan. Suomen Kuvalehden 40-luvun kuva-arkistot olivat museoviraston arkistossa, mutta he eivät voineet antaa valitsemilleni kuville käyttölupaa, koska ko. kuvia ei löytynyt sieltä eikä lehdissä ollut kuvaajien nimiä. Niiden käyttöä ei voinut myöskään kukaan kieltää, koska ne eivät olleet kenenkään.
Mummun tarinassa kuljetaan tunnelmasta toiseen ja tarvitsin siihen erilaisia tapahtumia tukevia musiikkikappaleita. Siis etsimään. Paras paikka minulle oli Pixabay. Sieltä saatoin ladata musiikkikappaleita ja kokeilla, sopiiko. Kokeilin kymmeniä ja taas kymmeniä...
Kun löysin kohtaukseen oikean kappaleen, leikkasin sen uudestaan musiikin mukaan. Käyttöoikeuden sai mainitsemalla musiikin tekijät. Myös äänitehosteet löysin Pixabaysta.
Finnasta löysin Suomi-filmin uutiskatsauksia 1940-luvulta. Niissä oli Salmijärven polttaminen sekä Jäämeren aaltoja! Halusin ne ehdottomasti mukaan. Omaan käyttöön niitä saattoi käyttää.
Vähitellen minusta alkoi tuntua, että tästä tuleekin muuta kuin sukulaisille osoitettu mummutarina. Soitin Kaviin eli Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (ent. Elokuva-arkisto). Ensin yhdelle henkilölle, sitten seuraavalle ja kolmas oli oikea. Kerroin tarkoitukseni ja hän ilmoitti, että voin käyttää, mikäli en laita YouTubessa elokuvaani julkiseksi. Linkkiä voin jakaa ja sitä kautta sitä voi katsoa. Hän sanoi, että voin järjestää 10 julkista esitystä. Sen jälkeen pitää keskustella uudestaan hänen kanssaan. Koska striimasin itse nämä elokuvapätkät näytöltäni, en joutunut maksamaan siirtokustannuksia. YouTubessa tuli vastaan myös venäläisiä dokumenttifilmejä. Yksi oli kuvattu 1944 venäläisten hyökätessä Petsamoon. Heiltä en kysynyt käyttölupaa.
Sukulaisiltani olen kysynyt luvan heidän kuviensa käyttöön. Suuri aarre oli tätini Airi "Lulu", jolta kyselin vähän väliä lisätietoja. Airi joutui kaivamaan valokuvalaatikoitaan useaan otteeseen. Vielä viime metreillä puuttui Kerttu-mummun äidin valokuva. Airi löysi!
Kaksi vuotta on mennyt tämän tarinan kokoamiseen. Tarina kuljetti minua, minun piti vain löytää keinot sen ilmaisemiseen.
Kysyin Lapin maakuntamuseolta, olisivatko he kiinnostuneita ja katsottuaan elokuvan toivottivat Kerttu-mummun tervetulleeksi. Nyt Kerttu-mummun tarina jatkaa elämäänsä tuleville sukupolville Arktikumissa.
